Tapahtuma: Samppalinnan Vannejamit



Turun AMK:n sirkus ja vannetaiturit sekä muut lajeista kiinnostuneet kokoontuivat Samppalinnanpuiston tykkipatsaalle viettämään lämmintä kesäpäivää yhdessä. Vesisateilta ei säästytty, mutta meno jatkui silti iltakahdeksaan asti. Näillä näkymin tapahtuma tullaan järjestämään uudestaan vielä loppukesästä, eli mukaan saa tulla rohkeasti niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin konkarit. Tapahtuma on ilmainen ja ikärajaton ja paikalla on myös lainavanteita ja temppuvälineitä. Aikataulutietoja löytyy mm. tältä facebook sivulta.




Hauska videoraportaasi tapahtuman ytimestä:





Lisätietoja »

Kesä 2012: Kesäkuu Kuvina

Oikein ihanaa kesää kaikille ihanille lukijoille! Räps!

Kesäkuuhan meni sattuneesta syystä aika pitkälti leikkauksesta parannellessa. Säästän teidät ihanilta yksityiskohdilta, mutta kyseessä oli agressiivisesti tulehtunut haava jonka parantelu on itseasiassa vieläkin hieman kesken (mukaville terveyskeskus ja sairaalahenkilökunnalle myös aurinkoiset kesäterveiset).

Kuvausreissuja ja seikkailuja kesäkuun aikana ei siis hirveästi tullut, mutta jostain syystä sitä tuli silti napattua "potilaana" yli 50 kuvaa, joista tässä on muutama. Heinäkuun lopulle on ainakin alustavasti suunnitteilla muutaman päivän kestävä kuvausreissu Tammelan kansallispuiston kauniisiin maisemiin.



Kesäkuun kuvasatoa 

Kesäkuinen aamukaste

 
Ruohosipulin kukat ovat aukeamassa

Kesäkuun mansikat kukkivat

Tulppaanit ovat parhaimmillaan vielä kesäkuussa
Kissa, voikukka ja Juhannuskoivut


Lisätietoja »
Sisällön tarjoaa Blogger.